Hissihuolto ja siinä huomioitavat asiat

Hissin huoltotarve huomataan usein siitä, kun se ei toimi enää kunnollla. Ja kaikista paras merkki hyvin huolletusta hissistä on se, että se toimii moitteettomasti ja korjaustarpeita ei juurikaan ilmene, kun huoltojen yhteydessä mahdollisiin vikoihin on puututtu.

Miksi hissihuolto on sitten tarpeellista? Hissi on laite ja kone siinä missä muutkin, joihin voi tulla ajan kulumaa tai väärinkäytön myötä vikoja tai toimimattomuutta. Jos asioihin ei puututa ajoissa, voi se aiheuttaa käyttäjille jopa vaaraa. Erityisen tärkeää hissihuollot ovat mitä vanhemmaksi hissi tulee.

Jokaiseen hissiin suositellaan tehtäväksi hissisopimus, jonka avulla huollot tulee tehtyä tarpeeksi usein ja ammattitaitoisesti. Tunnit määritellään hissin tyypin, käytön ja iän mukaan. Hissin huoltosopimuksen tasoja on kuitenkin erilaisia. Sopimus voi olla kaiken kattava eli täyden palvelun hissisopimus. Tällöin sopimukseen kuuluu säännöllisen huollon ja tarkastamisen lisäksi myös mahdollisen korjaamisen kustannukset, eli osista ja korjaustunneista ei tarvitse maksaa extraa. Näin yllättäviä maksuja ei tule.

Sopimus voi olla myös osittainen huoltosopimus, joka on yleensä muutoin sama kuin edellinen mutta mahdolliset korjaukset ja osat eivät saata kuulua hintaan. Tällöin kuukausihinta on pienempi mutta korjaustapauksien tullessa hinta saattaa nousta paljonkin.

Yksi sopimustyyppi on öljy- ja rasvahuolto. Tässä tapauksessa huollossa tarkastetaan ja voidellaan liikkuvat osat. Sama kuin edellisessä, jos korjattavaa tai isompaa huollettavaa ilmenee, huollosta tulee lisälasku.

Tärkeää siis miettiä tarkkaan mikä sopimustyyppi kannattaa ja myös tutustua tarkkaan eri huoltoyhtiöiden sopimusehtoihin. Näissä saattaa olla suuriakin eroja. Kun on löytänyt sopivan huoltoyhtiön ja sopimustyypin, tulee siitä aina tehdä kirjallinen sopimus. Kannattaa myös katsoa läpi millaiset ovat eri lisätyömaksut, jos kaikki ei kuulu sopimukseen.

Hyvä on myös huomioida valinnassa huoltoyhtiön sijainti, mikä nousee oleelliseksi asiaksi varsinkin hätähuoltopyynnöissä. Tietysti sijainti ei voi valinnassa kauheasti vaikuttaa jos on kyse pienemmästä paikkakunnasta, jonka lähellä tarjontaa ei ole niin paljoa. Huoltoyhtiö voi olla yksityinen yritys tai hissimerkin virallinen huoltokumppani.

Kun huoltoyhtiö on valittu, on tärkeää myös tiedottaa käyttäjille hississä ja yleisissä tiloissa, kuka vastaa hissinhuollosta, sekä kehen ottaa yhteyttä vikojen osalta tai hätätilanteissa. Aiheesta voi lukea lisää esimerkiksi täältä: Schindler Oy.



tag:
317 sanat

minusta

Rakennusala tänä päivänä Rakennusteollisuus muuttuu jatkuvasti siinä, missä muutkin alat, ja ne, jotka haluavat olla tietoisia uusimisesta tuulista, pitäisi seurata aktiivisesti mitä muut yritykset ja ala kokonaisuudessaan tekee. Tähän blogiin koitetaan tuoda ajankohtaista sekä yleistietoa alasta. Tarvitsetko tietoa rakentamiseen liittyvistä sivustoista, hallintaohjelmistoista tai kirjoista. Tai kenties pohdit mistä ostaa mikäkin palvelu ja työväline. Täällä pyritään tuomaan vinkkejä kaikkeen tähän. Blogissa tarkastellaan myös rakennusalan ja esimerkkejä juridisesta näkökulmasta. Tilanteita tuodaan ihan perusrakennusprojekteista. Blogissa pyritään huomioida perusrakentajan tavalliset asiat, kuten uutiset, ajankohtaiset tapahtumat ja rakennustrendit. Sellaiset asiat kuten oikeudenmukaisuus, yhteiskuntavastuullisuus ja sukupuolten monimuotoisuus rakennusteollisuudessa jää monien sivustojen aiheista pois, mutta täällä pyritään kirjoittaa myös niistäkin. Toivottavasti saat paljon oivalluksia ja ajateltavaa rakennusalasta ja vinkkejä omiin rakennusprojekteihin!

Haku